keskiviikko 24. syyskuuta 2014

EM-kisareissu osa2

Kisapaikalle saavuttuamme syöksyttiin samantien testaamaan kisahonttoa. Hontto oli hyvin erilainen siihennähden mitä minä oon aiemmin melonut. Onneksi meillä oli kuitenkiin lähes viikko aikaa reenailla ennen kisojen alkua. Toki väen lisääntyessä akanvirta kävikin hyvin tutuksi, eikä surffiminuutteja saanut enää hirveästi. Kisapaikka oli siis slalomradan keskellä, pääsit meloen hontolle ja myös pois.

Näkymä hontolta ylävirtaan

Välillä kolahti pohjaan ja kovasti

Ja alavirtaan

Seuraavat päivät oikeastaan melottiin, syötiin, melottiin ja syötiin. Välillä seikkailtiin kauppaan, millon bussilla ja kävellen, millon liftaamalla. Todettiin muuten että alueella on tosipaljon ystävällisiä ihmisiä :) Yks päivä tehtiin myös roadtrip Budapestiin, teki välillä ihan hyvää saada ajatukset muualle melonnasta, kierrellä kauppoja ja katella miasemia.

Reeniä, reeniä

Budapest

Loppuviikkoa kohti melojat ympäri eurooppaa alkoivat valua kisapaikalle, ja fiilis alko nousemaan. Hotellin alue oli muutenkin vilkasta aluetta, siellä järjestettiin paljon jos minkämoista tapahtumaa, oli beach-turnausta ja jonkinmoinen aikuisten kansainvälinen pelipäivä, tai jotain vastaavaa mitä lie.


"Terve, meillä oli tehtävänä ottaa kesänen kuva, saadaanko ottaa teiän kajakkien kanssa?" x3 sen päivän aikana :D

Alueelta löytyi eläimiäkin, jotka muutamana päivänä päättivät ulostautua tarhastaan

Kansalliset harjoitukset olivat ma, ti ja ke. Ke illalla olivat myös avajaiset ja torstaina alettiin melomaan kilpaa. Peukalohan oli edelleen paketissa taivalkoskella sattuneen haaverin myötä aina meloessa. Siinäpä se sitten olikin, kun viimeisissä kansallisissa reeneissä keskiviikkona sormi otti uudestaan vähä osumaa ja oli entistä kipeämpi. Onneks kuitenkin särkylääkkeet eivät löydy kiellettyjen aineiden listalta joten meistä tuli ihan hyviä kavereita kisojen ajaks.

Saksan treenit loppumassa, Suomen porukka odottaa malttamattomana jo ylävirrassa

Suomen joukkuekuva

Torstaina alkokin sitten kisat. Miesten välierät starttas päivän, sitten naiset, junnupojat, C1 ja illan viimeseks junnutytöt. Koko päivähän siinä piti jännitystä kasvattaa kattoessa muitten melontaa. Aamulla herätessä ei ollut kun muutama perhonen vatsassa, mutta ei huolta siellä ne päivän mittaan lisäänty. Illalla ennen omia melontoja alko hyvissäajoin valmistautuminen. Mutta autapa armias se hetki kun ressaa rannalla ja yrittää vältellä tulostaulua ja selostusta, musiikit korvissa vaan niin kovalla kun mahollista. Meloin siis tyttöjen toisessa heatissa kolmantena. Siinävaiheessa kun ajattelin kajakkiin istumista, nii oli ehkä elämäni pahin jännitys ja pohdiskelin vaan, että mitäkä sitä on tullu tehtyä. Kajakin veteen molskahdettua kuitenkin helpotti, vähän ainakiin :)

Ei muutakun muumipallo matkaan ja kohti kosken syövereitä...

Ensimmäiseen runiin lähti kärrynpyörä, ja niin.. siinäpä ne alkuerien ainoat pisteet sitten olikin. Mutta ei hätää, se riitti finaalipaikkaan! Ja siitäkös sitten ilo alko, näin tuolostaulun alavirrasta ja kuulin jotakuinkin että nyt on tyttöjen alkuerät melottu, ensimmäisenä vastaan tuli yks joukkueen naisista ja minä hihkuin vaan, että onko tuo taulu ajantasalla, onko?? Sittenhän se riemu repes vasta kun Paula vastas myöntävästi, en meinannu uskoa todeks, meikäläinen meloo EM-finaalissa, huhhuh!

Onko tää totta?

Niinhän siinä suomalaisten osalta kävi että, miehet, junnupojat ja yks nainen karsiutu jatkosta. Eli 2 naista ja minä junnutytöissä jatkettiin kisaamista.

Fiiliksiä katsomon suunnalta

Perjantaina melottiin neljännesvälierät ja semifinaalit, junnutytöillä näitä ei ollut, joten välipäivä minulle melonnasta -> lisää jännittämistä siis.. Suomen naiset karsiutuivat molemmat jatkosta kovatasoisessa kisassa.

Arvovaltainen tuomaritsto

Sitten se koitti, launatai-aamu, finaalit. Tässävaiheessa jännitti joo. Päivän ohjelma meni niin, että squirtit, junnutytöt, junnupojat, C1, naiset ja miehet. Onneks ei tarvinnu iltaan asti siis oottaa. Ennen kajakkiin istumista ajatukset lenteli ihan kaikkialla ja tässävaiheessa ei enään ihan hirveesti tullu rupateltua kanssakilpailijoiden kanssa. Olin viimeinen finaliinpääsijä, joten meloin ensimmäisenä, tässä oli omat hyvät puolensa. Olin ensimmäinen nimi tulostaululla, ei paineita, mutta kuitenkin paineita. Toisaalta, tästä eteenpäin kaikki on jo voitettua, ensimmäiset arvokisat ja finaalipaikka, Euroopan viiden parhaan junnumelojan joukossa. Eikun koskeen vaan.

Akanvirrassa panikointia

Onko se sitten seuraava Carthweel Karttunen ;)

Niinhän siinä kävi, että ensimmäisen runin se sama kärrynpyörä jäi taas ainoaks pisteliikkeeks. Toinen runi meni ihan persiilleen ja hätiköinniks eikä se kolmaskaan siitä enään sijaa nostanut. Kuitenkin, EM 5.sija! Voiton vei tytöissä Espanjan Núria Fontané I Maso, selvällä erolla, toinen sija meni Britteihin, Kimberlee Aldred, kolmas Saksaan Emma Schuck, neljäs myöskin Britteihin Emma Whitefordille.

Tyttöjen mitalikolmikko

Saksalaisten kannustusjoukko oli kirjaimellisesti heittäytyvää sorttia

Onhan se tuloksena EM 5. hyvä saavutus, silti jossainvaiheessa hivenen harmitti ettei pisteet noussu sen korkeammalle mitä ne oli. Ajatus kisoihin lähtiessä oli vähän että mikäköhän se taso on siellä, viimenen en halua olla. Eipä se muun Euroopan taso sitten omaan melontaan verattuna ollukkaan mitään jäätävää harppausta. Keväällä vielä vähän emmin ja mietin lähenkö kisoihin, mutta kun se melontakausi kunnolla starttas niin päätöskin löyty aika äkkiä, pitäähän sitä lähteä kattomaan vähän miltä maailmalla näyttää. Mahtava reissuhan se oli ja samalla miun ensimmäinen melontareissu ulkomailla, toivottavasti enskesänä pääsee taas reissaamaan kajakin kanssa kotisuomee kauemmaks.


Kisojen jälkeen meillä oli muutama päivä vielä aikaa meloa ja reenailla, lento lähti tiistaina suomeen. Matka kentälle olikin taas oma stoorinsa.. Sanotaanko lyhyesti niin, että kun tilataan tilataksi 4 ihmiselle, kajakkeineen tavaroineen kaikki ei vaan voi mahtua. No taksin saavuttua todettiin että eihän ne mahukkaan, supistettiin ihmisten määrä kahteen niin saatiin kajakit ja kamat kyytiin. Ja eikun toinen taksi paikanpäälle. Niin, no penkkejä olikin kolme, joten hetkenaikaa(pitkä hetki oli muuten) puituamme todettiin että halvin on kun minä hyppään bussiin ja tulen sillä perästä kentälle, näin tehtiin. Eihän se ensimmäinen bussi hotellille tullut, eikä hirveästi napannut lähteä vesisateessa kävelemään kauemmalle pysäkille joten yritys seuraavaan bussiin. Bussia nro.2 odotellessa erän paikallinen hotellillakin pyörinyt herrasmies pysähtyi pysäkille ja kysyi minne olen matkalla. Meilläpä olikin sama suunta ja pääsin Juliuksen kyydillä Bratislavaan muutaman korttelin päähän bussiasemasta, eikun lippu Wienin lentokenttäbussiin ja äkkiäkös oli taas porukka tavaroineen koossa Wienin kentällä valmiina hyppäämään suomen koneeseen. Kajakkien kanssa ei ollut taaskaan ongelmia, pointsit Finnairille!

Kohta ollaan jo kotona

Loppuun vielä suomalaistulokset:

K1M                                         K1W                               K1JM                               K1JW
26. Harri Myllynen                  7. Paula Varonen            13. Vili Volotinen             5. Vilma Karttunen
27. Tuomas Kuronen               10. Jenni Vänskä            17. Visa Rahkola
36. Miika Kuronen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti